sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Leivontaa - Todella muhkea porkkanapiirakka


Pääsiäinen, porkkanapiirakka ja kynttilä ihanan kummitätini muistoksi
 Lupauduin tekemään itselleni synttärikakun ja silloinhan sitä saa tehdä juuri sitä mitä haluaa! Sain ystävälläni aivan ihanaa porkkanapiirakkaa ja siitähän se inspis sitten syntyi. Edellisestä porkkanapiirakasta on aikaa ja muutoinkin jos kahvitellaan useampi päivä, tällainen piirakka on siistimpi esille laitettava, kuin puoliksi syöty kakku... Reseptin bongasin Kermaruusun blogista, mutta omaan tyyliini muokkailin taas reseptiä.

Porkkanapiirakka

5 kananmunaa
5 dl sokeria
2 tl soodaa
3 tl leivinjauhetta
5 tl kanelia
3 tl vanilliinisokeria
7½ dl vehnäjauhoja
2½ dl sulaa margariinia tai öljyä - laitoin 200g sulatettua voita
noin 7 dl porkkanaraastetta - noin puoli kiloa porkkanaa

Kuorrutus:

100g pehmeää voita (jälikäteen sanottuna, ehkä puhtaasti sulatejuustosta tehty kuorrute olisi ollut maukkaampi)
200g sulatejuustoa
n. 400g tomusokeria
5 tl vanilliinisokeria - laitoin vain 3tl
Lisäsin lisäksi 3 tl tuoretta sitruunanmehua
Hasselpähkinärouhetta

Kuori ja raasta ensin porkkanat hienolla terällä. Sulata voi ja jätä se jäähtymään, jos meni liian kuumaksi. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää lopuksi rasva ja porkkanaraaste. Kaada leivinpaperilla vuoratulle syvälle pellille (uunimme on 50cm leveä, joten leveämmässä uunissa piirakasta tulee ohuempi) ja paista 200 asteessa n.20 min.

Sekoita täytteen aineet keskenään vatkaimella ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele päälle hasselpähkinärouhetta. Taaperoille tarkoitettuihin palasiin en lisännyt pähkinää päälle.

Lopputulos oli todella onnistunut! Miehen mukaan parempaa, kuin kaupasta ostettu : )

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Ompelua - SUPERHELPPO fleecehaalari

Apua! Ompelukurssi loppuu pian!!! Olen "hieman" jokainen sormi eri liemessä ihminen... joka ei tosiaankaan osaa ottaa rennosti, vaan jos johonkin ryhdytään siihen ryhdytään kunnolla. Pakkohan tässä on siis ehtiä vielä tekemään jotain hyödyllistä!!!

Koetin etsiä alennusmyynneistä ensi syksyksi sopivaa fleecehaalaria, sillä tädiltäni saamamme haalari on ollut niin kovassa käytössä, että sellainen ON oltava ensi syksyksikin. Olin jo menettänyt toivoni, että löytäisin kivan haalarin, kunnes... Käväistessäni Löytö-palassa löysin täydellisen fleecekankaan!! Ihanan tassukankaan : D

Fleecehaalarin kaava on Suuri Käsityö 9/2008 ja kaavaa mainostettiin niin helppona, että haalari syntyisi yhdessä illassa. Täydellinen valinta tällaiselle aloittelijalle :) ja toteutus oli kuin olikin superhelppo!

Resorilahkeiden sijaan laitoin lahkeisiin kuminauhan, sillä haalari on todella reilun kokoinen! Niskaan lisäsin hauskaksi lisäksi värikkään ripustuslenkin ja rintapieleen tuli heijastinnalle. Puvun voi siis huoletta laittaa pojalle viileinä syysiltoina ja heijastin huolehtii, ettei poika katoa pimeyteen :)




Vinkki: haalarissa käytettiin metrivetoketjua 45 cm ja vetoketjun pää oli aika karhea. Lisäsin pään suojaksi palan fleecekangasta, joten puku on mukavampi pitää päällä.


Kangas: Löytöpala (koko 98, 1m kangasta)
  

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Ompelua - Noshin omppuhousut

Ihanan HERKULLISEN vihreä kangas kiusasi hyllynkulmalla niin paljon, että oli pakko kaivaa kaavakansio esille ja miettiä mihin kangasta käyttäisi. Pojan housukasa pieneni taannoin vanhojen jäädessä pieneksi ja kasaa katsoessani jäljelle jääneet huusivat nähneensä jo tarpeeksi elämää - nyt tarvitaan siis uusia housuja!

Löysin kansiostani kaavan Lindexin perusvelourhousuihin, tosin ilman sivusaumaa ja sehän passasi erinomaisesti kuviolliselle kankaalle! Koko oli 92, joten ovat vielä isot, mutta päätin korjata tilanteen laittamalla tarpeeksi tiukat resorit lahkeisiin. Vyötärölle ompelin kahden sentin kuminauhan resorin sijaan. Housuihin ei siis tarvittu ollenkaan oikeaa ompelukonetta, vaan surr surr ja homma hoitui saumirilla. Tosin venytin kuminauhaa ilmeisesti liikaa vyötäröä ommellessani ja koneesta meni neula poikki...

Lopputuloksena syntyi ihanan keväiset housut!
Kangas: Nosh Candy Apple Ekoihanien kautta tilattuna ja resori Löytö-palasta


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vanhasta uutta - Pikeepaidasta suloinen hame tytölle

Jälleen kerran halusin harjoitella saumurin käyttöä. Orvokki Kaikkosen (Orkids) ohjeella muutin pieneksi menneen, mutta hyväkuntoisen paidan aivan ihanan suloiseksi hameeksi.

Hame on tehty kymmenestä palasesta, jotka on saumuroitu yhteen. Vyötärölle laitettiin uutta resoria ja helma viimeisteltiin tiheällä saumurin perustikillä. Tarkoitus oli irrottaa toinen neuloista ja muuttaa tikkiä, mutta laiskuus yllätti :-)  hameen valmistuttua huomasin unohtaneeni saumanvarat palasista, joten 2-vuotiaan sijasta hameen koko onkin hoikka 1-vuotias... Milloinkohan onnistun ompelemaan niin, että jokin ei mene pieleen :-D

perjantai 22. maaliskuuta 2013

arkiruokaa - lohta loihdittuna kahdella tapaa

Arkiruokien keksiminen ja tekeminen on yllättävän haastavaa ja AIKAA vievää touhua. Joskus sen yhdenkin ruuan keksiminen ja valmistaminen on työn ja tuskan takana! Ymmärränkin täysin miksi purkkiruuat ovat hyvä vaihtoehto toiseksi lämpimäksi ruuaksi... Arvostan kyllä kotiruokaa tarjoavia äitejä, mutta arvostan myös omaa aikaani :-)

Tällä kertaa otin mittaa melkein kilon lohifileestä. En yhtään pidä kalan hajusta ja laitankin sitä niin harvoin, että ruuassa onnistuminen on aina kysymysmerkki. Syön kyllä sitä mielelläni, mutta se valmistaminen... Kunnon haaste siis!

Nypittyäni tarkkaakin tarkemmin ruodot pois, päätin käyttää pyrstön keittoon ja lopun uuniloheksi, joka yleensä onnistuu. En ollut koskaan aiemmin tehnyt lohikeittoa, mutta onneksi netti pursuaa hyviä ohjeita. Tosin nettiyhteys oli tietenkin poikki ruokaa laittaessani, joten keitto syntyi mutu-tuntumalla... Hyvä aloitus kokeilulle.

Esivalmistelut tein pojan päikkäreiden aikaan ja ennen miehen töistä paluuta istutin pojan lattialle oman kattilansa kanssa ja annoin pojan keitellä tuttipullossa olevasta vedestä omaa keittoa sekä tyhjentää omaa laatikkoaan ...eli keittiö alkoi pian muistuttamaan taistelutannerta! Pääasia kuitenkin oli, että sain pidettyä pojan poissa jaloista ja ruuat valmiiksi ilman isompia sydämentykytyksiä.

Keitto onnistui niin hyvin, että taidan jatkossakin tehdä sitä ja jos kalaa on yli, niin vasta sitten heitän loput uuniin. Ranttu pikkumieskin piti keiton liemestä, mutta sattumat eivät kelvanneet. Huoh, taitaa taas vaatia kolme maistelukertaa ennen, kuin ruoka kelpaa... Tässä vielä reseptit, jotta osaan itsekin toistaa lopputuloksen uudestaan.


Herkullinen lohikeitto

12 keskikokoista perunaa
4 porkkanaa
2 sipulia
1l vettä
50g voita
Suolaa oman maun mukaan
9 mustaa pippuria
1 laakerinlehti
Puolikas nippu tilliä hakkeena
400-500g lohta
2dl ruokakermaa

Kuori ja pilko perunat ja porkkanat. Silppua sipuli ja tilli. Poista kalasta ruodot ja leikkaa siitä reiluja paloja (jätin nahkan pois). Kuullota sipulisilppu kattilassa voin kanssa. Lisää perunat, porkkanat ja vesi. Lisää mausteet (suola, pippuri, laakrinlehti). Keitä vihannekset kypsäksi. Lisää lohi, kerma ja tilli ja anna kiehua hiljalleen 5minsaa. Sen jälkeen jätin kattilan liedelle ja lämmöt ykköselle vielä reiluksi vartiksi, odotellessani pöytään viimeistäkin syöjää.


Helppokin helpompi uunilohi

Lohta
Sitruunapippuria
Suolaa
Ylijäänyt tilli keitosta

Leikkaa loheen annospalaviillot. Lisää mausteita reippaasti kalan päälle ja laita kala uuniin. 200astetta noin puolituntia, eli kalasta tulee ihanan ylikypsää ja mausteet peittävät kalan makua ;-D seuraavana päivänä tein vielä seuraksi bataattiranskalaisia.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ruokaa - Avokadopasta (gluteeniton)


Gluteeniton avokadopasta


Kulutettuamme voimamme laskettelurinteessä olimme erittäin tyytyväisiä päätettyämme kokeilla Avokadopastaa. Resepti oli yllättävän helppo, mutta lopputulos oli sitäkin maukkaampi! Jopa niin maukas, että en jaksanut jälkiruuaksi varattua suklaakakkupalaani!! Suluissa on tekemämme muutokset reseptiin.

Avokadopasta

1 val­ko­si­pu­lin­kyn­si (laitoimme kaksi)
1/2 chi­liä (pois­ta sie­me­net)
1 li­met­ti
2 kyp­sää avo­ka­doa (laitoimme kolme)
suo­laa (PALJON!!! pastan keitinvesi oltava kuin merivettä)
mus­ta­pip­pu­ria
1/2 dl olii­vi­öl­jyä
kou­ral­li­nen ba­si­li­kaa
kou­ral­li­nen leh­ti­per­sil­jaa (JÄTIMME POIS)
30 g (1 dl) raas­tet­tua pe­co­ri­noa (KOKO PALANEN :D - voiko juustoa olla liikaa??? EI!!)
30 g (1 dl) raas­tet­tua par­me­saa­nia (MELKEIN KOKO PALANEN :D - loput päätyivät lastuina salaatin päälle)
400–500 g spa­get­tia (GLUTEENITONTA PASTAA)

Pil­ko valko­si­pu­lit ja chi­li, lai­ta ne kul­hoon, johon mahtuu lopuksi myös pastat. Pu­ris­ta li­me­tin me­hu mu­kaan (hommaa helpottaa, mikäli pyörittelet limeä kännen ja pöydän välissä ennen limen halkaisua). Hal­kai­se avo­ka­dot ja pois­ta niis­tä ki­vet. Kuu­tioi avo­ka­do kuo­res­saan ja kai­ver­ra si­sus ruo­ka­lu­si­kan avulla kul­hoon. Hie­non­na yr­tit ja raas­ta juus­tot. Li­sää suo­la, pip­pu­ri, olii­viöl­jy, hie­non­ne­tut yr­tit, se­kä pe­co­ri­no- ja par­me­saa­ni­raas­te.

Pis­tä hom­ma se­kai­sin lu­si­kan avul­la, mais­ta. Kas­tik­kees­sa tu­lee ol­la tar­peek­si suo­laa, muu­ten lop­pu­tu­los on mau­ton.

Kei­tä pasta al den­te -kyp­syy­teen (noin 80% paketissa mainitusta ajasta) hy­vin suo­la­tus­sa ve­des­sä, ota tal­teen va­jaa de­si kei­tin­vet­tä. Va­lu­ta pas­ta lä­vi­kös­sä.

Lo­rau­ta osa kei­tin­ve­des­tä kas­tik­keen se­kaan, ja pyö­rit­te­le pasta kas­tik­keen kimp­puun.

Raas­ta pääl­le par­me­saa­nia ja rou­hi myl­lys­tä mus­ta­pip­pu­ria. Tar­joa he­ti. Pastaa ei sitten jää seuraaville päiville, sillä se on niin hyvää, että se on syötävä kokonaan!


*******************************************

Syötyämme itsemme ähkyyn suuntasimme katsomaan Paula Koivuniemeä. Once in a lifetime kokemus nähdä Paula livenä ja osallistua koko yleisöstä koostuvaan kuoroon, joka iästä riippumatta tunsi Aikuisen naisen sanat :)

Paula Koivuniemi Ruka 2013

Askartelua - koruja inspired by Ruka

Erittäin kauan odotettu ja perinteinen hiihtoreissu suuntautui tänä vuonna Rukalle. Aivan mahtava reissu kaiken kaikkiaan!

Ehdin kuitenkin hieman pipertämäänkin reissussa, sillä päätin lasketella vain lauantaina, joten muun porukan suunnatessa rinteeseen sain pari tuntia "omaa" aikaa :) Muita odotellessani suunnittelin muutaman korusetin ja illan aikana syntyi myös muutama korvispari myös ystävilleni.





Helminä on käytetty käsintehtyjä foliohelmiä, hopeahelmiä, sekä Intian kristallia.






Helmet: Villihelmi

torstai 7. maaliskuuta 2013

vanhasta uutta - pikku pojan hellehousut

Nyt se lopullinen hulluus iski! Ostin kirpparilta aikuisten pellavahousut reilulla eurolla (valmiiksi silitetyt) ja testasin Siksakkia Vanhasta uutta kirjan "sofien pellavahousuja". En lisännyt kaavaan extra väljyyttä, kuten poikien mallissa oli tehty. tavoitteena olikin kokeilla sopisiko malli juhlahousuihin, joten kapeat hellehousut saivat riittää.

Lahkeensuu on vanhoista housuista, lisäsin vain kuminauhan valmiiseen taitokseen ja vyötärö on ns. pikahousun vyötärö. Vyötärössä on käytetty noin 2cm levyistä kuminauhaa. Sivusauma on vanhoista housuista.


Kuminauha on ommeltu ensin kankaaseen noin millin leveydeltä ja sen jälkeen vyötärö on taitettu ja viimeistellään saumurilla.


Housut näyttivät valmiina kauhean tylsälle, joten päätin kirjoa housuihin nallen. Sitten ilmapallon. Sitten tassunkuvan ja lopuksi totesin, että vyötärö kaipaa kireyttä. Vyötärö oli tietenkin jo ommerltu, joten ei auttanut, kuin ommella käsin napinlävet ja vasta sitten sain ujutettua nauhan housuihin... Kaikki tämä VAALEISIIN housuihin, jotka menevät vilkkaalle puolitoistavuotiaalle, joka konttaa lattioilla, pihalla ja syö itse. Hullua, eikö?!

vanhasta uutta - paidoista pipo

Kemijärven visiitillä tuli koluttua paikalliset kirpparit läpi. Täti nappasi käsiinsä vanhan lurex/velourpaidan ja hieman naurahti sille. Siihen tokaisin, että jos pidät kankaasta, niin tuosta saa kyllä aivan varmasti pipon. Paita lähti mukaan ja hinta oli 50c-1€ :-) Tätini laittoi meille vielä mukaan pussillisen kirppikselle vietävää ja sisältöä tutkittuani löysin pipon vuoreksi kelpaavan hyväkuntoisen hupparitopin.


 Sitten ei enää tarvinnutkaan, kuin leikata kankaat ja ommella pipo kasaan. Tällä kertaa muistin ottaa kaavan piposta, joten mallin voi myöhemmin toistaakin :-) malli on nyt lähempänä Me&I aikuisten pipoa, kuin aiemmin ompelemani.

Kangasta meni velourpaidasta puolet ja koko toppi (jäljelle jäi vain huppu). Loput velourista voisi käyttää, joko pipoiksi tai kilpikonna-applikaatioiksi tai...