tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ompelua - kesäiset haaremihousut tassuapplikaatiolla

Kauan houkutelleet haaremihousut "Me&I mallilla" pääsivät vihdoin testiin. Pilvivelouria löytyi sopivasti palanen, josta housut tulivat sen isompia miettimättä. Kaveriksi vielä ihanan turkoosia resoria. Lahkeiksi pidemmät resorit, jotta käyttöikä venyy pidemmäksi. Värit ovat poikamaiset, mutta menisi nämä tytöllekin

Leikattuani housut totesin niiden kaipaavan jotain, joten kaivoin applikointimateriaalit esille. Tylsä mutta suloinen vaihtoehto oli nallen tassu. Ympyrän piirsin hyödyntämällä pojan juomalasia ja pienemmät ympyrät syntyivät ihan vapaalla kädellä.

Suloiset kesähousut odottamassa kesää!!! Applikaatio olisi saanut olla himpun korkeammalla, mutta kyllä nämä ainakin itselle kelpaavat. Ja kyllä se kesä vielä tulee, uskokaa pois :)

Kankaat: Nimipyyhe

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Leivontaa - New York cheesecake suomalaisella twistillä

Tuorejuustosta tehdyt juustokakut ovat ihania, mutta sain maistaa tuttavani Einin tekemää uunissa paistettua juustokakkua - NAM! Se oli aivan kuin joskus aikoinaan NYC:ssä... matalampi, mutta se koostumus ja maku.... Aivan ihanaa! Kaiken lisäksi tämäkin ohje on törkeän helppo!!!

Pohja:
200g eli puoli pötköä Digestive keksejä
reilu puoli desiä juoksevaa margariinia

Murskaa keksit jauheeksi ja kaada margariini joukkoon. Painele irtopohjavuokaan.

Päälle:
2prk valkosuklaa-lime rahkaa
2prk creme fraichea (300g)
(Tai 1 prk valkosuklaa lime rahkaa ja 2 isompaa prk creme fraichea (400g - lidlistä) => lopputulos oli ihan yhtä herkullinen ellei jopa parempi!)
1 muna
3/4dl sokeria
2rkl perunajauhoja

Kaikki ainekset vain sekaisin ja sitten vatkaa n 1min. Seos kaadetaan pohjan päälle ja paistetaan uunin alimmalla tasolla 175 asteessa n.30min. Anna kakun jäähtyä. Kaveriksi mansikoita, tölkki persikoita tai ihan mitä vain makeaa tekee mieli :-D mansikkamurska vain teki kakun ei niin kivan näköiseksi, joten mansikkamurskaa tai pakastemansikoita kannattaa tarjota eri kupista.

Ystäväni oli kokeillut kolmen suklaan juustokakkua ja sekin oli niiiiiin hyvää, että sitäkin pitäisi ehtiä testaamaan!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Ompelua - Apina T-paita ja Summer Sea hellehousut

Tämä postaus on odottanut kuvia jo kuukauden :) Niin se kesä vain lähestyy ja on aika alkaa tosissaan miettimään kesävaatteita. IHANAA!! Päätin tehdä pojalle setin, johon tuli niin apinaa, kuin virtahepoakin.

T-paita on jälleen kerran vanhalla suosikilla eli Ottobre creative 301/B kaavalla. Helmaa pidennetty muutamalla sentillä ja hihansuissa vaihteeksi resori. Kankaat ovat kimppatilauksesta ja nimipyyhkeestä.



Hellehousut ovat uusimman Ottbre lehden Summer Sea trikoopöksyt, joissa ainoa sauma on takana ja tietenkin haaroissa! Malli on ns vauvamallia, mutta mielestäni hieman kapeahkompi, kuin vanhemmille suunnattu malli samassa lehdessä. nämä housut valmistuvat ennen kuin ehdit sanoa kissaakaan :))) ompelin ensin takasauman, sitten lahkeen sisäsaumat, resoriksi hippo trikoota ja vyötärölle resoria. En ymmärrä mitä ihmettä joustonauha on kaavan tekstissä, sillä homma hoituu pelkän resorinkin avulla... Kangas on kimppatilauksesta ja kirpparilta löytyneestä pikku trikoopalasesta.

Lisäksi ompelin vielä settiin sopivan pitkähihaisen teepparin Ottobresta löytämästäni pesukarhukankaasta.

Siihen se ompelu sitten loppuikin hetkeksi, kun en epähuomiossa huomannut neulaa ja ajoin oikein angstilla siihen... Terät muusina ja neula mutkalla..... Onneksi ompelukone huollossa pystyttiin teroittamaan terä, eikä hintaakaan tullut 10€ enempää. Mies tosin ihmetteli, että miten ihmeessä olin onnistunut aiheuttamaan niin pahaa jälkeä, että terä piti teroittaa KOLMESTI!!!

Tämän postauksen jälkeen ehdin korjauttaa terän, mutta kone on jälleen kesäteloilla. Ompelin äitienpäiväksi kauppakassit ja 4-kertainen markiisi todennäköisesti väärillä neuloilla oli liikaa saumurille. En ole vieläkään uskaltanut koettaa tutkia kuinka pahasti kone jumitti......