POHJA
3 munaa3 dl sokeria
2 dl maitoa
200 g voisulaa
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
REILU kourallinen fazerinakonvehteja pieneksi pilkottuna.
Sulata voi ja jätä se jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (niin, että vaahdon pintaan piirrettäessä nro 8 näkyy). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kevyesti sekoittaen munasokerivaahtoon. Lisää samalla pienissä erissä maito. Lisää lopuksi sulatettu jäähtynyt voi ja sekoita tasaiseksi. Lisää vielä lopuksi pilkotut suklaat (jätin rouheen/palat tarkoituksella isohkoiksi, yksi konvehti noin 5-6 palaan) ja kaada syvälle uuninpellille. Paista 15-20min 200 asteessa.
KUORRUTUS
4dl tomusokeria5rkl voisulaa
5rkl vahvaa kahvia (tai kuumaa vettä)
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
Pohjan jäähdyttyä valmista kuorrute. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voisula ja kahvi. Sekoita tasaiseksi ja kaada levyn päälle. Tasoita kuorrute kevyesti. Koristele. Anna jähmettyä ennen leikkaamista.
| Mehevän muhkea mokkapala ihanaakin ihanammilla Fazerinoilla |
Anteeksi... Niin, mikä dieetti??? : ) Hyvää ystävänpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti